Toivosen perheen poika palaa sodasta. Kotikyla Kultala on kuitenkin muuttunut sodan aikana. Ennen niin hyvinvoiva kyla on vain varjo entisesta loistostaan. Suurin osa asukkaista elaa aarimmaisessa koyhyydessa, ja rikkaudet ovat keskittyneet vain muutamalle asukkaalle. "e;Kultala"e; on Heinrich Zschokken vuonna 1817 julkaistu ihanneyhteiskuntaa ksittelev romaani. Se oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimminen julkaisu (1834).
Heinrich Zschokke (1771-1848) oli saksalainen kirjailija. Zschokke opiskeli luostarikoulussa, mutta 17-vuotiaana hän päätti pitää taukoa koulunkäynnistä. Hän päätyi kirjoittamaan näytelmiä kiertelevälle teatteriseurueelle. Zschokke kuitenkin palasi koulutuksen pariin. Hän opiskeli Frankfurtin yliopistossa teologiaa, filosofiaa ja historiaa. Zschokke muutti 1790-luvulla Sveitsiin ja sai myöhemmin myös Sveitsin kansalaisuuden. Hän julkaisi sekä romaaneja että kertomuksia.